Karhuja ja susia

Tuli kauhea vimma maalata karhuja ja susia. Etenkin olen koettanut tavoitella asentoa, jossa otso on noussut takajaloilleen tarkkailemaan ympäristöään. Kaikkein paras tunne on, jos tekniikankin saa toimimaan vaivattomasti, tietoista mieltä nopeammin, äkkiä kuin eläimen liikahdus. Akvarelli tuntuu menettävän heti jotain jos hinkkailee, vaikka sillekin on paikkansa. Joskus pitää maalata teoksia, joissa ikäänkuin saa ylityöstämisen ”ulos systeemistä”. Välillä taas vesi ja väri yhdessä antavat odottamattomia lahjoja: väri leviää yllättäen juuri oikein. Silloin saa itse vain huomata, kiittää ja malttaa olla häiritsemättä.

Muutamasta kontiosta tuli ehkä turhan nallemainen, haluan niihin villiyttä. Toisaalta taas maalaamiseen liittyy samastuminen, toisenlaisen olennon oleminen ja olemus, ja se mikä siinä on kuitenkin samaa kuin ihmisessä, luuston määrätty logiikka, aistit, valmius reagoida. Kuvitella itsensä niiden karvapöksyihin.

Kommentointi on suljettu.