Orangeista ja piirteistä

Innostuin maalaamaan orankeja ja orankilapsia. Ihmislasten piirtäminen ja maalaaminen on minulle ollut aina hiukan hankalampaa kuin aikuisten. Lasten piirteet ovat vielä määrittymättömät. Ikäänkuin he eivät olisi piirteiltään vielä muovautuneet itsekseen. Vanhuksia puolestaan on minusta saman syyn kääntöpuolen takia helpoin piirtää. Vanhusten kasvot ovat henkilön elämänmittaisten ominaisten ilmeiden kaivertamia, on paljon mihin tarttua.

DSC_0001

Kirjoitin aiemmin kädellisten tekemisestä: niiden kohdalla ihmissilmä erottaa virheet helpommin kuin kaukaisempien eläinsukulaisten. Silti ei ole ihmisen anatomian jatkuvan näkemisen täyttä tuttuutta helpottamassa niiden piirtämistä.

DSC_0007.JPG

Silti tai siksi nautin kädellisten maalaamisesta tällä hetkellä melkein eniten. Nyt tartuin tavallaan tuplahaasteeseen kun maalasin orankilapsia. Lapsissa on sekin vaikeus, että tulee helposti siirappisen söpöä. Sama ongelma on muuten myös perinteisessä mielessä kauniiden ihmisten kanssa. Kerran piirsin nuorta naista, joka työskenteli valokuvamallina, eikä siitä meinannut tulla yhtään mitään. Piirroksista tuli sellaisia kuin ne olisi vedetty jonkin sellaisen silotteluohjelman läpi, mitä nykyään on älypuhelimissa. Valokuvauksellinen ihminen ei välttämättä ole piirroksellinen. Tai ehkä vika on kuitenkin  piirtäjässä.

Kommentointi on suljettu.