Sorkkaeläimistä ja tyhjyydestä

Pääsin sanomasta kuinka en yleensä tee sorkkaeläimiä, ja juuri ne ovatkin alkaneet kiinnostaa. Olin pois maalausvälineiden ääreltä ja aloin jo tuntea suorastaan himoa maalata kirahveja. Niiden järjenvastainen anatomia, luisu selkä, se kaula ja koivet – ei ihme, että juuri kirahvi on inspiroinut teorioita lajinkehityksestä ennen kuin enemmän tai vähemmän nykyiseen evoluutiomalliin päädyttiin. Oikeastihan kirahvin anatomia on varsin järkevä. Yltäähän se savannin antimien ylähyllylle.

En tiedä miksi olen viime aikoina tykännyt lisätä jotain eläimen ympäristöstä vain pieneksi viitteeksi paperille, haavekuvaksi, joksikin tuolla jossain. Ehkä se on melankoliaa tiedosta, että niiden elintilat supistuvat kun ihminen vaatii koko ajan lisää maapallon resursseja.Tai sitten paperi on oma biotooppinsa. Tyhjästä tilasta, hengittämisestä ja etäisyydestä siinä jollain tavalla on kyse.

Kommentointi on suljettu.