Arvostelu Lapin kansassa

Tänään ilahdutti, että Kellokkaan näyttelystäni oli arvio Lapin kansassa. Ensinnäkin on aina positiivista, että näyttelystä tulee mitään sanomalehteen. Pääkaupunkiseudulla näyttelyitä enemmän pitäneenä se ei ole millään lailla itsestäänselvyys. Lisäksi tyyli, millä olen viime aikoina työskennellyt, satukuvitusmaisuus ja toisaalta eläinaiheet eivät ehkä ole sitä kaikkein kuuminta ja kohahduttavinta taidetta, millainen ymmärrettävästi saa helpommin tilaa kovassa kilpailussa palstamillimetreistä.

Lisäksi olin kovasti otettu siitä, että jutun kirjoittanut kriitikko Richard Kautto tuntui tavoittaneen prikulleen kaiken, mitä teoksillani tässä näyttelyssä hain. Hän tuntui ymmärtäneen lomittaiset mielikuvituksen ja havainnon, sekä suojelun teemat mitä olen pyöritellyt kuluneet vuodet. Olin tyytyväinen, että mielestäni kritiikissä hyväksyttiin se, ettei näyttelyllä ole ”taidepuheeksi” taipuvia päämääriä. Toki uskottavuutta vaativa itsekriittinen ääni välillä kuiskailee, että maalaanko itseni johonkin satutätilokeroon, mutta vapauden tunne, mikä tulee siitä, että tekee sydämelleen todesti on sen arvoista. Ohessa vielä linkki arvioon, joka on kylläkin maksumuurin takana.

https://www.lapinkansa.fi/arvostelu-kettumaisia-juttuja-anni-kuulan-akvarell/3990064

Näyttely Äkäslompolossa

Huh, eipä ole tullut taas päivitettyä näitä sivuja pitkään aikaan. Olen ollut kohta vuoden poissa somestakin (mistään), mutta aikeissa olisi luoda ehkä instagram-sivut. Tällä viikolla kävin pystyttämässä näyttelyn Äkäslompolon kauniisiin maisemiin, tervetuloa katsomaan mikäli sielläpäin liikut.

Karhuja ja susia

Tuli kauhea vimma maalata karhuja ja susia. Etenkin olen koettanut tavoitella asentoa, jossa otso on noussut takajaloilleen tarkkailemaan ympäristöään. Kaikkein paras tunne on, jos tekniikankin saa toimimaan vaivattomasti, tietoista mieltä nopeammin, äkkiä kuin eläimen liikahdus. Akvarelli tuntuu menettävän heti jotain jos hinkkailee, vaikka sillekin on paikkansa. Joskus pitää maalata teoksia, joissa ikäänkuin saa ylityöstämisen ”ulos systeemistä”. Välillä taas vesi ja väri yhdessä antavat odottamattomia lahjoja: väri leviää yllättäen juuri oikein. Silloin saa itse vain huomata, kiittää ja malttaa olla häiritsemättä.

Muutamasta kontiosta tuli ehkä turhan nallemainen, haluan niihin villiyttä. Toisaalta taas maalaamiseen liittyy samastuminen, toisenlaisen olennon oleminen ja olemus, ja se mikä siinä on kuitenkin samaa kuin ihmisessä, luuston määrätty logiikka, aistit, valmius reagoida. Kuvitella itsensä niiden karvapöksyihin.

Hyvää uutta vuotta

Toivon, että sait viettää, mitä ja miten sydäntalven juhlia/pyhiä vietitkään, mahdollisimman rauhassa, turvassa ja terveenä. Minulle iski yllättävä tuotteliaisuuden puuska, vaikka hämärän hiippailija olen kyllä muutenkin. Lisäksi arvioin vuodenvaihteessa uudelleen muutamia jäsenyyksiä ja sen sellaisia, koska jäsenmaksulaskut tipahtelevat postiluukusta aina alkuvuodesta. Helsingin taiteilijaseurassa jatkaminen on melkein itsestäänselvyys. Se on jäsenmaksuun nähden minusta ollut tasaisen hyvä Taidelainaamoineen kaikkineen. Kiinnostaa myös nähdä onnistuuko yhdistys pyrkimyksissään kehittää näyttelytoimintaa edullisemmaksi jäsenille. Samoin jatkan akvarellitaiteen yhdistyksessä, koska se on aika mukavasti tarjonnut mahdollisuuksia juuri akvarellille, jota käytän tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten. Akvarellitaiteen yhdistykseen olen sitoutunut myös jatkamalla sen hallituksen varajäsenenä.

Olen suunnitellut lähiaikoina osallistuvani pariin tulevaan yhteisnäyttelyyn, tietysti covid-tilanteesta riippuen. Helpottava tunne, että rokotukset ovat nyt käynnistyneet. Kyllä tämä tästä.

Uutta kohti Akvartissa

Kaksi teostani on mukana Akvarellitaiteen yhdistyksen näyttelyssä Uutta kohti. Uutta kohti on yhdistyksen aktiivi- ja kunniajäsenten yhteisnäyttely ja teemaa on tulkittu eri tavoin melko vapaasti. Monet ovat tuoneet näyttelyyn teoksia, joissa ovat kokeilleet jotain itselleen uutta tapaa tehdä akvarellia, tai sitten ovat käsitelleet jotain itselleen uutta aihetta. Minä toin näyttelyyn kyllä tällä hetkellä aika tyypillisiä aiheitani, ketun ja kimalaisia. Kettu on mielestäni eläin, joka aina on matkalla kohti uusia yrityksiä ja uusia hajuja. Kimalaisten määrä puolestaan enteilee marjasatoa ja on sillä tavalla ekosysteemin kannattelija ja uuden airut. Näyttely on avoinna 8.11. 2020 saakka galleria Akvartissa Humalistonkadulla Helsingissä.

Mökkituliaisia

Joskus on hyvä pysähtyä arvostamaan pieniä, pulleita ja pörröisiä kimalaisen peppuja. Koetin tavoittaa pörriäisten tanakkuuden ja toisaalta keveyden. Märkää märälle-tekniikassa on aivan vissi hetki jolloin väri leviää sopivasti näyttääkseen karvaiselta, mutta musta ja keltaokra eivät sekoitu ikäväksi sotkuksi. Aina ei onnistunut. Välillä en malttanut odottaa riittävän kauan. Välillä taas puuhasin muuta odottaessa, ja otollinen hetki haihtui ilmaan.

Huomasin myös, että mökkipaikkakunnan kova vesi käyttäytyy akvarellissa hieman eri tavalla kuin Helsingin pehmeä vesi. Kova vesi tuntuu pitävän, hieman yllättäen, värin pidempään leviävänä kuin pehmeä.

Juhannustunnelmissa

Liian myöhäistä juhannustoivotuksiksi, mutta helteisen keskikesän juhlan tunnelma viipyilee vielä. Tänä keväänä ja kesänä erityisesti linnuista on tullut tärkeä aihe.  Juhannustakin vietin paikassa, missä oli yllättävän runsaasti niin metsän kuin vesistöjenkin lajeja. Siitä innostuneena hain juuri jäseneksi Birdlife Suomen Helsingin jäsenyhdistykseen Tringaan. Haluan oppia lisää linnuista: opetella tunnistamaan useampia lajeja, myös äänistä, ja syventää tietämystä niiden tavoista ja käyttäytymisestä. Kuvassa teokseni Näkki ja västäräkki.

DSC_0005 (2)